Pelimaailmasta

Hotelli Harmoniassa Emme tahdo sysätä pelaajille sylikaupalla pelielämyksen suhteen epäolennaista historiikkia ja poliittista analyysia, vaan olemme ennen kaikkea pyrkineet välittämään idean universumista, jota potot, jilpot ja uuvokit kansoittavat. Taustamateriaalimme kautta haastamme pelaajan astumaan maailmaan, jossa eivät päde samanlaiset ilmiöt, normit ja lainalaisuudet kuin omassamme. Se, mikä meidän universumissa saattaa tuntua mahdottomalta, uskomattomalta tai ihan vaan dorkalta, voi olla Alpha Centaurilla arkipäivää.

Tusaanit

Tusaani on tunnetun maailmankaikkeutemme valtaapitävä eliölaji, jonka kulttuurilliset ja teknologiset ponnistukset ovat mahdollistaneet sen leviämisen lähes jokaiseen galaksinkolkkaan. Tusaanit jaotellaan tavallisesti kolmeen etniseen pääryhmään: jilppoihin, pottoihin ja uuvokkeihin. Arkikielessa puhutaan usein myös roduista, mutta virallisissa yhteyksissä rotu-sanaa pidetään vanhanaikaisena ja rasistisena.

Jilpot ovat pienin ja arvostetuin tusaaniryhmä. Jilpot mielletään usein pitkiksi ja laihoiksi, sekä kaikin tavoin sopusuhtaisiksi, mutta todellisuudessa jilppojen fyysiset ominaisuudet vaihtelevat yksilöiden välillä suuresti. Jilppoja suosivista sosiaalistaloudellisesta asetelmista johtuen jilpot ovat tyypillisesti arvostetuissa ja korkeapalkkaisissa ammateissa, kuten suurten yritysten johtotehtävissä tai poliittisissa viroissa. Jilppojen selkein ulkoinen tunnusmerkki on isot siniset renkaat silmien ympärillä.

Uuvokit ovat muita tusaaneja pienikokoisempia ja usein fyysisesti heikompia. Muita tusaaneja lyhyemmän raskausajan (3-9kk) vuoksi uuvokit lisääntyvät nopeasti. Vaikka uuvokkien sosiaalinen asema vaihtelee paikallisesti hyvästä todella heikkoon, on asema suurimmilla planeetoilla pääosin hyvä. Kuvaavaa kuitenkin on, että kaikkein vähiten arvostetut ammatit, kuten liukuhihnatyöntekijän ja viemärinuohoojan pestit, ovat uuvokeille tyypillisiä. Uuvokkien selkein ulkoinen tuntomerkki on tuuheat, usein yhteen kasvaneet kulmakarvat.

Potot ovat melko usein isokokoisia ja lihaksikkaita. Lihaksikkaasta ulkomuodosta on syntynyt myytti pottojen aggressiivisuudesta ja tyhmyydestä, ja potot ovatkin perinteisesti olleet raskaissa ruumillisissa ammateissa. Nykyään potot ovat vakiinnuttaneet paikkansa lähes jokaisella yhteiskunnan osa-alueella lastentarhanopettajista politiikkaan. Potoilla on uuvokin kulmakarvoitusta ohuemmat jilppomaiset kulmakarvat, mutta ei sinisiä silmänympärysrenkaita.

Pukeutuminen

Räikeät värit, ennakkoluulottomat yhdistelmät ja persoonalliset kokonaisuudet ovat pukeutumisen kulmakiviä AC3:lla, planeetalla jossa muoti-ikonit kävelevät rahvaan seassa hämähäkinseittiviitoissa, dildokorvakoruin koristeltuna tai vaikka alasti - eivätkä juurikaan erotu massasta. Hotelli Harmoniassa kukaan ei tule sanomaan sinulle, että näytät hölmöltä.

Raha

Släkkiversumin universaali rahayksikkö on jäky (lyh. JY). Hotelli Harmoniassa maksuvälineenä käytetään pääosin sähköistä rahaa, joten maksut hoituvat henkilökorttia vinguttamalla. Yksi jäky vastaa arvoltaan karkeasti yhtä euroa.